eng  norge  danmark  finland
 

Evästeiden käyttö

Yleistä
PAH-Forum.fi –sivuston omistaja on Actelion Pharmaceuticals Sverige AB, joka  on sitoutunut kunnioittamaan henkilökohtaisia tietojasi ja suojelemaan yksityisyyttäsi lain edellyttämällä tavalla. Kaikkea luovuttamaasi tietoa käsitellään EU:n ja Suomen lainsäädäntöjen mukaisesti.

Käyttämällä sivustoa annat hyväksyntäsi tässä dokumentissa kuvatulle tietojen keräämiselle ja käsittelylle.

Miksi tietoja kerätään?
Sivustomme kerää tietoja toimiakseen tehokkaasti ja seuraamaan sivuston käyttöä. Tietoja kerätään tilastollista tutkimusta varten sekä palvelun ylläpitoa ja jatkokehitystä varten. Tietoja ei kerätä esimerkiksi mainontaa varten, eikä mitään henkilötietoja pyydetä antamaan esimerkiksi sivustolle rekisteröitymistä varten.

Kuinka tietoja kerätään ?
Osan keräämistämme tiedoista saamme automaattisesti selaimeltasi ja joitakin tietoja saamme tietoja myös kolmansilta osapuolilta.

Käytämme evästeitä (pieniä laitteellesi tallennettavia tekstitiedostoja) ja vastaavia teknologioita auttamaan tietojen keräämisessä.  Sivustomme voi sisältää kolmansien osapuolten palveluntarjoajien evästeitä ja niihin rinnastettavia teknologioita (Google Analytics)

Sinulla on käytössäsi useita työkaluja evästeiden ja vastaavien teknologioiden hallintaan, mukaan lukien selaimen hallintatoiminnot, joilla voit estää ja poistaa evästeitä. Huomioithan että selaimesi asetukset ja muut valintasi saattavat vaikuttaa sivuston käytettävyyteen.

Mitä tietoja analytiikka-partnerimme keräävät sinusta

Sivustomme hyödyntää Google Analytics-palvelua kävijätilastojen tuottamisessa. Palvelu kerää seuraavia (anonyymejä) tilastotietoja sivuston käytöstäsi:

  • Selaimen IP-osoite ja sijainti
  • Selaimen ominaisuudet (esim. versio, näytön koko, näytön värimäärä jne)
  • Viitetieto (miltä sivulta käyttäjä saapui sivustollemme)
  • Tietoja vierailun kestosta ja vierailutiheydestä
  • Tietoa sivuston käytöstä (mitä sivuja/palveluja käytetään, haun käyttö, jne).

Kaikki Google Analyticsin keräämä ja käsittelemä tieto on anonyymiä, eikä sen avulla voida yksilöidä käyttäjää. Lue lisää Googlen tietosuojalausunnosta. Jos haluat kieltäytyä Google Analytics seurannasta, ole hyvä ja asenna Googlen tarjoama selainlaajennus tai hyödynnä selaimen asetuksia evästeiden estämiseksi.